Krisu -Siuntiosta

Se pirun Akilles

  • Päivystys ja pikapaketointi
    Päivystys ja pikapaketointi
  • Suunnistusta ja odottelua...leikkaus vai kipsihoito?
    Suunnistusta ja odottelua...leikkaus vai kipsihoito?
  • Leikkuupöydän jälkeä
    Leikkuupöydän jälkeä
  • Fillari vaihtui pyörätuoliin
    Fillari vaihtui pyörätuoliin
  • Tutuksi tullut ovi
    Tutuksi tullut ovi

Kolme lajia takana ja vuorossa oli 200 metrin sileä. Tero painatteli edellä ja noin 60 metriä ennen maalia huomasin hänen vauhtinsa hyytyvän. Ehdin miettiä, että riittääkö matka hänen saavuttamiseksi, kunnes samassa kuului kova pamaus ja lentää mätkähdin juoksuradan mondolle.

Istuin radalla ja odottelin hetken kivun saapumista ja kun mihinkään ei odottelusta huolimatta sattunut, niin ajattelin, että kenkäkö se hajosi vai mitä tässä tapahtui?

Kenkä oli ehjän näköinen, eikä mihinkään vieläkään sattunut, joten ukko pystyyn ja hölköttelemään kisa loppuun...juu ei, ukko pystyyn ja ukko takaisin mondolle. Oikean jalan jalkaterä keikkui kuin keinulauta. 

Ensimmäinen ajatus oli, että akillesjänne oli katkennut, mutta kun joku kanssaurheilija sanoi, että tuskin se akillesjänne on, kun mihinkään ei satu, niin itsekkin ajattelin, että ehkäpä kyseessä on joku akillesjänteen repeämä.

Eihän siinä kuitenkaan auttanut, kuin ottaa suunnaksi terveyskeskus. Päivä oli perjantai 12.7 ja kello 16.30, joten oman kylän terveysasema oli jo kiinni. Suunnaksi siis Lohjan sairaalan yhteydessä oleva päivystävä terveysasema.

Ilmoittautumisluukulta sain muutaman särkylääkkeen (pistin taskuun, odottamaan kivun tulemista) ja muiden joukkoon jonottamaan.

Muutaman tunnin jälkeen lääkärin puheille. Lääkärikin arveli, että tuskin akillesjänne on poikki mennyt,kun kipua ei ole, mutta tutkitaan ja otetaan vasemmasta ranteesta röntgenkuva, kun näyttää olevan turvoksissa. Katselin kättä, vähän se oli aran oloinen, ei kipeä, mutta tosiaan turvonnut. 

Elämäni ensimmäistä kertaa istuin pyörätuolissa ja hoitaja kuskasi röntgeniin. Taas muutaman tunnin odottelua ennen lääkäriä. 

Lääkäri antoi kädestä ja jalasta tuomion. Värttinäluu oli osissa, joten käteen tulee kipsi ja akillesjänne oli joko katkennut tai repeytynyt. Samalla minut ohjattiin sairaalan puolelle, jossa saisivat ottaa kantaa akillesjänteen hoitosuunnitelman osalta.

Kello kilkatteli jo ilta kymmentä ja mietin että menee myöhään, ennen kuin pääsen omaan sänkyyn. Sairaalan puolella päätettiin laittaa jalkakin kipsiin odottamaan myöhämpää tarkastelua. Ortopedian kirurgia ei ollut saatavilla.

Mikäpä siinä ajattelin ja kysyin hoitavalta lääkäriltä, että tulenko huomenna vai maanantaina takaisin? Lääkäri katsoi pitkään ja sanoi jotenkin näin. " Kuule, sinulla on vasen ranne kipsissä ja oikea jalka kipsissä. Sinä et voi liikkua kepeillä, etkä pyörätuolilla. Joku voi varmaan sinua työntää pyörätuolissa, mutta sinä olet täysin muiden varassa eli sänkypotilas. Kirurgi katsoo tilannettasi huomen aamulla uudestaan ja nyt sinut otetaan osastolle yöksi"

Hittolainen, yö sairaalassa, enpä ollut sitä koskan aiemmin kokenut. Yö meni pitkälti valvoessa, viereisessä pedissä nukkui mies, joka kuorsasi kovaan ääneen. Mietin yöllä, että toivottavasti ensi yön olen omassa sängyssä kotona.

Aamulla selvisi, että kuorsaava mies oli Risto, joka oli hakattu ja potkittu Helsingin yössä edellisenä viikonloppuna. Mies oli mustan kirjava, mutta hyvätuulinen. Hyvätuulisuus tarttuu, huomasin.

Kirurgikin saapui ja totesi hoitovaihtoehdot, joko Ruotsissa hyväksi havaittu kipsihoito eli konservatiivinen hoito tai leikkuulauta ja koska sairaalan ultraäänipuolella ei ollut viikonloppuna työntekijöitä jäisi ultra maanantaille. Koko viikonloppu siis sairaalan pedissä. Kirurgi vielä totesi, että koska en ole urheilija ja en ole myöskään enää nuori, niin paras vaihtoehto olisi konservatiivinen kipsihoito, mutta ultran tulokset nähdään sitten maanantaina.

Viikonloppuna opin arvostamaan sairaalan työntekijöitä, hyväntuulisia avuliata ja huumorintajuisia. En oikein malttanut maata sängyssä, joten hipsuttelin omin neuvoin vessaan, vaikka se oli kyllä minulta kielletty. Jäin kiinni useamman kerran ja sain torut. Vuoronvaihtuessa hoitaja sanoi seuraavalle vuorolle "tää jätkä pitäisi sitoa sänkyyn kiinni. Heti kun selkänsä kääntää, niin se kipeää ties minne" Yhdessä nauramme tokaisulle. Myöhemmin kotona vaimo ja lapset tulivat samaan johtopäätökseen.

Maanantai aamuna saapui nuori kirurgi ja katseli paperit ja tarkasti potilaan. Lääkäri antoi tuomionsa "Nuori urheilullinen mies, kannattaa leikata." Muutama yö sairaalassa tekee ihmeitä miehelle. Leikkaussali oli vapaana, joten puolen tunnin kuluttua leikkuulaudalle.

Ultraääniä ei tarvittu, selkäydinpuudutus ja sapeli heilumaan. Selkäydinpuudutus kuullosti pahalle, mutta se olikin vain pienen pieni nipistys selässä.

Leikkaussalin henkilökuntaa hymyilytti, kun puudutettu potilas nukahti kesken operaation ja heräsi vasta tikkien ompelun aikaan. 

Jänne oli ollut kokonaan poikki ja nyt siihen oli lisäksi ommeltu kaveriksi jänne, joka oli otettu pohkeesta. Osalla ihmisitä kuulemma löytyy pohkeesta tälläinen ylimääräinen varaosa.

Edessä oli viisi viikkoa niin, että kädessä oli kipsi ja jalkaan tuli Walker-kenkä. Luojan kiitos Walker-kengän saa irti jalasta, jos kutittaa tai muuten haluaa jalkansa tuulettaa.

Siis viisi viikkoa sairaslomaa?.... ei vaan kolme kuukautta sairaslomaa. Ensin muiden armoilla pyörätuolissa ja sitten myöhemmin keppien kanssa jne. Se oli henkisesti iso paukku.

Urheilu on tältä vuodelta urheiltu ja vasta vuoden päästä voisi hypätä tai palloilla normaalisti. Onneksi pyöräilystä tulisi paussia "vain" neljä kuukautta.

Ensimmäiset viikot menivät olohuoneeseen tuodussa sängyssä elevisiota katsellessa ja nettiä selaillessa. Enpä ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä hyvin perillä maantiepyöräilyn tapahtumista ja onneksi televiosta näkyy urheilukanava.

Pyörätuolista käsin maailma näytti kovin erillaiselta. Kodin yläkertaan ei ollut asiaa vähään aikaan ja moni tavara olikin nyt täysin ulottumattomissa. En käynnillä kaupassa huomaan tuotteita alahyllyllä, joita en ole koskaan aiemmin nähnyt. Huomaan myös, että kuten maantiepyöräilijöiden keskuudessakin, niin myös pyörätuoliporukan keskuudessa tervehditään toveria.

Markkinoilla taas huomasin, että aiheutin kiireisille ihmiselle harmitusta, kun en osannut rullailla tarpeeksi nopeasti alata pois. Lasten suusta kuului jo tutuksi käynyt kysymys "äiti, mitä tolle sedälle on tapahtunut?" ja tuttu vastaus "hys..."

Nyt pari kuukautta tapahtuman jälkeen on jo kepitkin poissa ja pikkuhiljaa on alkanut kävelyn harjoitteleminen. Jalkaterä ja pohje kuitenkin turpoavat ja kipuilevat jo pienenkin etapin jälkeen, mutta nyt voi jo sanoa, että täytyy olla onnellinen suomalaisen terveydenhoitojärjestelmästä.

Kaikki on pelannut hienosti, sairaalassa olo oli tehty leppoisaksi ja työntekijät olivat motivoituneita, leikkaus meni nappiin, apuvälineet sai lainaan, tarkastuskäyntejä on ollut ja niissä todetaan parantumisen eteneminen ja kerrotaan seuraavat askeleet. On hieno fysioterapia,josta saa ohjeet kuntoutukseen ja joka jatkuu edelleen. Edessä on vielä luuntiheysmittauskin ja monta tuntia työtä kuntoutumiseen.

Pikku hiljaa ja pienin askelin 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset